
Poika. Ja tuo tuholaishyyppä on toista päivää Hoffmaneilla. Nimeltään Niko, vauva siis. Ja sillä on ruskeat silmät, mutta blondit hiukset. Ja voin spoilata hieman, sillä on eri luonnepisteet kun Lucienilla. (Luciuksella ja Niilolla oli samat.)

Ensimmäinen miessisäkkö pelissäni ikinä! Harmi vain, että se näyttää ihan Karrilta...

On se niin hellyttävää, kun Enni pitää nyt niin kovasti huolta Nikosta.

Kasvappa jo pikkuiseni, niin sinustakin saadaan naamanpiirteet esiin.

EIH! Kaupungin kauneimmat naisgeenit ja tyyppi on lesbo. TOU!

Reissussa taas Lucianon kanssa. Eikö hän olekin niin kuolattava! Jos Lucianolla olisi erilaiset silmät, hän oli yhtä ihkutettava kuin ensimmäisen legacyni toisen sukupolven ainoa lapsi. Ja se tyyppi oli
komea. (Mutta hänellä oli ruma lapsi ja niille tuli rumia lapsia.)

Samassa reissussa oli myös Niilo, jolle Lucius esitteli kykyjään. (Inside vitsi tähän=Mikä leffa? Spy kids!)

Tämä taapero sai oppia kaikki taidot, kun vanhemmilla oli peräti aikaa hänelle.

Kiroan itseni tuhannesti. Tämä mies oli ennen postinkantaja, ja sillä oli ihanat geenit! Mutta nyt se on pelattava, enkä voi pistää sitä naimisiin kenenkään kanssa! (Siis jos joskus Hoffmaneille syntyisi joskus tyttö...)

Kaikkien synttärit, kuinka hurmaavaa. Ensi jaksossa näette, miten Lucienin teini-ikä, Nikon lapsuus sekä Ennin ja Luciuksen vanhuus sujuu.
P.S Kyllä, tämä on hyin lyhyt jakso, mutta ei voi mitään.)
3 Comments:
VOIHH!!!!
Mä taas rukoilen aina poikia, ja sull aon pelkkiä poikia...XD
hei, ei se haittaa et kaunis tyttö ajattelee noin, voihan s eolla...bi-seksuaali...XDDD
OLEN IDIOOTTI
Joo tää on hyvä
jakiitos kärpäskuolemavinkistä...keh keh..Katri saa kyytiä :DDD
Uuh, jatkoa! Minä niin tykkään lukea näitä. :D
Heei, äläs heitä vielä kirvestä kaivoon. Vaikka se naikkonen ajattelisi jotain naista sydämien kera ei tarkoita sitä, että se olisi lepso. ;) Eihän kukaan ole TÄYSIN 100% hetero, ainakaan jos on simistä kyse. xD
No joo, toivon mukkaan tulee pian jatkoja, tahtoo nähdä miten seuraavaksi käy. (:
Heissan!
Suomensin kaikki LC:n säännöt ja tekaisin pienet sivut nettiin, jolta nuo säännöt sitten löytyvät. Lisäsin tarinasi sinne linkkeihin :) Olisi kiva jos voisit laittaa linkin sivuille tänne joskus! Niin sitten mahdollisimman moni haasteesta kiinnostunut löytäisi nuo suomennetut säännöt :) Osoite sivuille on http://geocities.com/sitruunaperhone/legacychallenge
Aika hauskasti muuten koko perheellä synttärit samaan aikaan :D Minusta on aina kauhean jännää kun simit kasvaa, on mielenkiintoista nähdä miltä ne näyttävät vanhempina..:)
Lähetä kommentti
<< Home